SLO

Bingo oli rakkautta ensi silmäyksellä. Vahinko-ostos, joka tuntui heti oikealta. Koska halusin Bingon niin kovin, suostuin sijoitussopimukseen. Bingo on ensimmäinen sijoituskoirani. Se tarkoittaa sitä, että kasvattajalla on oikeus tehdä sillä pennut. Bingo täytti helmikuussa neljä vuotta ja se astutettiin alkuvuodesta. Bingoa yritettiin astuttaa jo vuotta aiemmin, mutta astumiset eivät onnistuneet. Bingo ei antanut astua. Bingon kahdella sisaruksella on todettu autoimmuunisairaus silmissä. Bingo myös satutti jalkansa juuri ennen astutusta. Käytin sen kuvissa, mutta mitään luustollista vikaa ei löytynyt. Pehmytkudosvammaa epäiltiin.

Näistä lähtökohdista Bingon pentuprojekti alkoi. En tiedä miksi minulla oli huono tunne pentuprojektista alun alkaen. Toivoin, että voisin ostaa Bingon itselleni ja pennut jätettäisiin väliin. Ajattelin, että se varmaan johtuu siitä, että en millään haluaisi olla erossa omasta koirastani niin pitkää aikaa. Pennuthan syntyivät ja kasvoivat kasvattajan luona.

Ero Bingosta oli toki raastavaa. Mutta sain viestejä, että Bingo on superäiti ja hoitaa lapsensa hyvin. Kävin pari kertaa katsomassa Bingoa, mutta se oli vaikeaa. Ikävä oli niin kova.

Lopulta pennut olivat 7 viikkoa ja sain hakea Bingon kotiin. Jo samana iltana huomasin, että sen kynnet eivät ole kunnossa. Yksi takajalan kynsi oli vain puolikas. Sitten huomasin, että sillä puuttui monia kynsiä ja lopuissa kuori oli irti ja vain repsotti paikallaan.

Eläinlääkäriin. Noora Naaralaista suositeltiin Tampereen seudulla näihin ongelmiin. Menimme Nooralle. Uutiset olivat murskaavat. SLO (symmetrical lupoid onychodystrophy) on autoimmuunisairaus, joka tuhoaa koiran kynnet. Lääkäri oli mukava ja asiallinen, mutta olin aivan shokissa. En ymmärtänyt kaikkea mitä sanottiin ja vain nyökkäilin ja nieleskelin. Minun terve, lupaava ja osaava harrastuskoirani on loppuikänsä sairas.

Lääkäri kertoi, että seuraavat pari viikkoa tulisivat olemaan hankalaa, mutta en voinut käsittää miten hankalaa voisi olla. Bingo rauhoitettiin ja kaikki kynnet kuorittiin ja putsattii. Se tarkoittaa, että kynsiaines otettiin kaikista kynsistä pois ja jäljelle jäi vain ytimet. Bingo sai vahvan lääkityksen ja hänet saatiin kotiin.

Bingon kuoritut kynnet. Kaikkien jalkojen kynnet kuorittiin.

Kotona Bingo makaa vain kyljellään, ei kärsi olla yhtään jalkojensa päällä. Pissalle viedään kantaen ja sekin on Bingolle kovin kivuliasta, ei kärsi seisoa sen aikaa, että kyykkää pissalle. Ja sitten Bingo kannetaan sisälle. Joinakin aamuina Bingo ei haluaisi mennä lainkaan pissalle, se on liian kivuliasta. Tai jos saan kannettua sen ulos, se heittäytyy vain kyljelleen, koska ei kärsi seisoa.
Joka päivä Bingon siteet jaloissa pitää vaihtaa ja ytimet putsata. Se on kivuliasta. Bingo on äärimmäisen kiltti koira ja antaa tehdä toimenpiteet, mutta siitä näkee, miten paljon se sattuu. Tämä on yhtä hel**ttiä koiralle, mutta niin on myös minulle. En kestä katsoa vierestä, kun toinen kärsii.

Itku on päässyt joka päivä. Olen itkenyt enimmäkseen vain sitä, että Bingolla on niin kovia kipuja ja elämänlaatu on kamalaa. Vahvat kipulääkkeet eivät vie pois kaikkea kipua. Lääkkeet myös lamauttavat koiraa. Parina päivänä sen häntä on heilunut, muuten se on apaattinen ja kipeä. Aluksi ehkä itkin myös sitä, että en voi koskaan enää harrastaa koiran kanssa. Viikko ollaan kohta vain maattu ja kiduttu. Minusta tuntuu, että on lähes liian julmaa pitää koiraa hengissä. Mutta lääkäri sanoi, että tiineys on todennäköisesti ollut laukaiseva tekijä sairaudelle. On siis mahdollista, että kynnet tai kynsien tapaiset kasvavat vielä uudelleen, kun elämä pentujen jälkeen normalisoituu. Bingolla on siis mahdollista elää vielä kivutonta kotikoiran elämää. Koska tämä mahdollisuus on olemassa, me kestämme. Koskaan hän ei parane. SLO on hurja tauti ja sitä ei voi ennustaa, se voi uusia milloin tahansa ja miten voimakkaana tahansa. Se on luonamme aina, niin kauan, kun Bingokin. Torstaina on ensimmäinen kontrolli. Jo pelkkä ajatus autoon viemisestä ja lääkäriin kuskaamisesta saa hikikarpalot otsalle, koska Bingon siirtäminen on sille kivuliasta.

Halusin kertoa asiasta, koska vain avoimuus ja läpinäkyvyys vie eteenpäin. Olen saanut paljon viestejä kohtalotovereilta ja toisten tarinoiden kuuleminen ja lukeminen onkin auttanut kestämään tätä. Kiitos tuestanne.

Tällä hetkellä antaisin mitä vain, jotta saisin koirani kivuttomaksi ja elämän laadukkaaksi. Emme voi kun odottaa ja toivoa parasta. Kukaan ei varmaankaan osannut tätä arvata etukäteen. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että pentue kävi meille vähän liian kalliiksi, enkä puhu rahasta, vaikka sitäkin on mennyt nelinumeroinen summa ja laskeminen loppui siihen.